Bongasin tämän kyseisen ohjeen Koko Suomi Leipoo- ohjelmasta ja
testaukseen resepti joutui veljeni syntympäivä juhliin leipoessani. Olen
totaalisen rakastunut sitruunan ja lakritsin yhdistelmään, mielestäni
se on vain niin vastustamatonta. Muokkasin reseptiä hiukan (alla oleva
resepti on alkuperäinen ja se löytyy myös täältä)
Käytin kakussa bulgarialaisen jogurtin sijaan turkkilaistajogurttia,
sekä kuorruteksessa käytin Valion sitruunatuorejuustoa, johon vain
lisäsin hiukan keltaista väriä ja tomusokerin. Jätin myöskin sokeroidut
sitruunat pois koristelusta ja tein siitä hieman omannäköisemmän.
Kakku oli melko voimakkaan makuinen, ja sitruuna puski vahvasti läpi. Lakritsijuurijauhe antoi kakkuun omaa pientä twistiä ja se sopi siihen erittäin hyvin. Kakun koostumus olisi voinut olla hieman kuohkeampi, se jäi makuuni vähän liian tiiviiksi ja paiston pitää onnistua ihan täydellisesti tai muuten kakku jää liian herkästi raa'aksi. Mutta kaiken kaikkiaan erittäin toimiva kokoinaisuus. Erityisesti sitruunan ja lakritsin ystäville.

Sitruuna-lakritsi-safarikakku:
1 dl sitruunamehua
1 sitruunankuori
200 g margariinia
1,5 dl sokeria
3 munaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maustamatonta bulgarialaista jugurttia
5 rkl lakritsijuurijauhetta
1 rkl kaakaojauhetta
1 sitruunankuori
200 g margariinia
1,5 dl sokeria
3 munaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maustamatonta bulgarialaista jugurttia
5 rkl lakritsijuurijauhetta
1 rkl kaakaojauhetta
Kuorrutus:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1dl tomusokeria
3 tl sitruuna-aromia
Keltaista geeliväriä
1dl tomusokeria
3 tl sitruuna-aromia
Keltaista geeliväriä
Koristelu:
0,5 dl kuohukermaa
3 kpl Kicks-patukoita
Raastettua sitruunankuorta
Hienoa sokeria
3 kpl Kicks-patukoita
Raastettua sitruunankuorta
Hienoa sokeria
Laita
uuni 175 asteeseen. Voitele vuoka. Raasta sitruunankuori ja purista
mehu. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen samalla
hyvin vatkaten. Lisää jugurtti ja puolet mehusta. Sekoita kuivat aineet
keskenään ja siivilöi taikinaan. Erottele puolet taikinasta ja lisää
toiseen sitruunankuori. Lisää toiseen kaakao, lakritsijuurijauhe ja
loppu mehu. Laita taikinaa vuokaan vuorotellen (yhteensä neljä
kerrosta). Paista uunin alatasolla n. 55 min. Kumoa kakku ja jäähdytä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti